Pohjois-Norjassa, Tromssan ja Finnmarkin läänissä sijaitseva kunta, jonka naapureina ovat Venäjän Petsamo idässä ja Suomen Inari lännessä. Pinta-alaa on 3 971 km² ja asukkaita vuonna 2020 noin 10 100 henkilöä. Suurin osa kunnan asukkaista asuu kunnan keskuksessa Kirkkoniemessä (Kirkenes) ja sen läheisyydessä. Hyvänä vertausesimerkkinä on Oslon kunta, jossa pinta-alaa on vain 454 km² ja asukkaita vuoden 2021 alussa 697 010 henkilöä.   

Etelä-Varanki tarjoaa hienoja maisemia moneen makuun. Täältä löydät syviä mäntymetsiä, vuoristoa, karuja rannikkoalueita ja jylhiä kallioita Pohjoiseen jäämereen kuuluvan Barentsinmeren rannoilta. Kunnan sijainti tekee siitä ainutlaatuisen kohtaamispaikan kulttuurille, geologialle, kasvitieteelle, eläintieteelle ja politiikalle.

Saamelaiset ovat tämän alueen alkuperäiskansa. He joutuivat sopeutumaan muutoksiin, jotka valtiot toivat tälle alueelle rajoittaen heidän liikkuvuuttaan. Norjan ja Venäjän välinen raja on peräisin vuodelta 1826. Ennen sitä, tämä oli yhteistä aluetta Norjan ja Venäjän välillä (Norja/Tanska vuodelta 1380, Norja/Ruotsi vuodelta 1814). Vuonna 1825 suoritettu väestönlaskenta osoitti, että Etelä-Varangissa asui lähes 300 ihmistä. Väestö koostui itäsaamelaisista (kolttasaamelaisista), norjalaisista poronhoitosaamelaisista ja merisaamelaisista sekä muutamasta norjalaisesta ja suomalaisesta kotitaloudesta. Suomalainen maahanmuutto, joka lisääntyi vuodesta 1830, edisti väestönkasvua, joka lähestyi vuosisadan vaihteen jälkeen noin 2000 asukasta. Vuosien 1900 ja 1920 välillä väestö kasvoi edelleen samaan aikaan kun etninen kokoonpano muuttui ja norjan kieli sai ylivallan. Norjalaiset uudisasukkaat saivat valtiolta tukea muuttaakseen pohjoiseen. Suurin osa 1900-luvun alun alueelle muuttaneista oli työntekijöitä, jotka tulivat töihin rautateollisuuteen.

Rautamalmiesiintymät aloittivat teollisen kehityksen ja Sydvaranger AS on ollut alueen tärkein yritys vuodesta 1906 lähtien. Sillä on ollut suuri vaikutus koko kunnan ja tämän päivän yhteisön kehitykseen. Kaivosyrityksen lisäksi myös perinteiset teollisuudenalat on pidetty hyvin elossa: kalastus ja kalankäsittely, maa- ja metsätalous sekä lohikalastus ja poronhoito. Kaivoksen sulkeuduttua vuonna 1997, oli kunnan ajateltava uudella tavalla ja luoda uusia työpaikkoja. Tällä hetkellä suurimmat työnantajat kunnassa ovat Itä-Finnmarkin pääsairaala, varuskunta, pienteollisuus, kunnan johto, kauppa- ja palveluala, matkailu, telakka, opetus- ja kasvatusala.

Toinen maailmansota toi mittaamatonta tuhoa tälle alueelle ja sodan jäljet ovat tänäkin päivänä selvästi näkyvissä maastossa. Neuvostoliiton Puna-armeija vapautti Etelä-Varangin syksyllä 1944 ja siitä lähtien on kunnalla ollut hyvät välit itänaapurin kanssa. Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 ja Barentsin-alueen synty mahdollistivat maiden välistä liikkumista ja toi venäläisturismin joka edesauttoi kunnan taloutta.

Lisää alueen historiasta lue Varangin museon digitaalisessa näyttelyssä «Paatsjoki, yksi joki – kolme valtiota».

http://www.pasvikelva.no/fi

Lähteet: Grenselandmuseet-Varanger museum avd. Sør-Varanger, Statistisk sentralbyrå, Sør-Varanger kommune.